tiistai 30. tammikuuta 2018

Sonata Arctica @ Lutakko Jyväskylä 28.1.2018

Vuoden 2018 ensimmäinen keikka!
Piti olla kyl yks toinen keikka, mut eipä mitiä se on tällä viikolla jo,
joten ei oo pitkä aika seuraavaan. :D
Alunperin olin vähä sitä mieltä etten lähtis kattomaan,
koska Sonata ja heidän todella pitkään tylsistyttänyt settilista
(Huom. parilla biisillä joista tulee se the nostalgia),
mutta lämppäri Dark Sarah kiinnosti minnuu, koska JP Leppäluoto oli otettu bändiin
täyspäiväseks jäseneks ns.
JP:tä ku ei muuten ole päässy näkee hevin parissa,
mitä RJ-keikkojen yhteydessä vaan
ja Charon plus Poisonblackin alkuajat on tullu missattua täysin,
joten nyt oli oiva tilaisuus nähä herra iha oikeissa hommissa.
Pakko sanoo et ONNEKS ostin lipun ajallaan,
nimittäi se keikka myytiin loppuun niin ettei ovellekaan jääny lippuja myytäväks.
Olisi voinut iha vähä vituttaa. :D

Tosiaan mänin viideltä jonottamaan, koska ovien aukasu oli jo klo 19,
mikä oli jo todella luksusta miettien kuitenki päivää,
joka oli sunnuntai ja seuraavana päivänä on koulua/töitä ym. menoja
jotka vaatii aikasen herätyksen.
Parin tunnin odotus -2 asteen pakkasessa ei aluks tuntunu miltään ekan tunnin aikana,
mut toisen tunnin aikana rupes jo tuttu paleleminen hiipimään jäseniin.
Porukkaa ei kauheesti ollu enne miuta,
joten eturivin paikasta ei ainakaa tarvinu tapella
ja sisälle päästyä pääsin oikeaan laitaan mukavasti sivulle
kaikkine tukka härpäkkeineen etten iha ois näköesteenä.
Ainoa ärsytys oli et sarvipanta paino vasemman korvan takaa niin kipeesti,
et järki meinas männä.
En tiiä johtuko se sarvista, mut miul o toinen vähä pienemmillä sarvilla varustettu panta,
eikä se painanu missään kohtaan tuolla tavalla.
*Kohauttaa olkia*
Plus tällä keikalla varmaa kuutisen kertaa joku takana oleva osu heiluvalla nyrkillään miu sarviin,
teki mieli oikeesti kääntyä ja kysyä
"Hei, eikö siul ole syvyysnäköä
vai miten vitussa sie aina osut miu sarviin?"

Keikka look





















Ennen Dark Sarahin aloitusta, kuuntelin kahen viereisen henkilön keskustelua
jossa toinen valitti kuinka JP ei ollut mukana muilla keikoilla
ja ettei jaksaisi kuunnella Heidin ääntä yhtään.
Olin hetken aikaa kysymysmerkkinä, koska oli ilmotettu et JP on mukana
ja mietin et onko tullu jotai viime hetken tietoa sittenki,
jonka oon missannu.
Päätin kuitenki katsoa mitä lavalla tapahtuu ja Dark Sarah aloitti keikkansa,
ensi Heidi veti yksin pari kappaletta
ja kolmannen biisin Trespasser, joka on uusi kappale uudelta tulevalta levyltä
plus JP laulaa siinä biisissä,
olin jo et "Ei saakeli... Alkoko tää biisi tällei vai eikö JP ookkaan mukana?"
kunnes se sieltä ilmestyi onnekseni
ja saatoin huokasta helpotuksesta.
Noni nyt kykenen kertomaan mielipidettä. :D
Dark Sarahilla on muuten kaikki kohillaan, rakastan iha hitosti bändin ulkonäköö,
joka on saanu tartunnan Steampunk-tyylistä
mm. basisti ja kakkoskitaristi, ai saakeli ♥
(plus tietysti automaattisesti JP silintereineen ♥♥)
Heidillä taas oli takki, jota saa... Öööh, Fantasmagoriasta muistaakseni,
anywho samaista takkia oon kuolannu itekki
ja olin tosiaanki keikan aikana "Saisko mitenkää pöllittyä ton takin?!"
Biiseissäkin on ideaa, mut niistä puuttuu jotain tai ne o vähä munattomia näi sanottuna,
toivoin kyl kovasti, et bändi olis parempi livenä ku levyllä,
mut nyt jäi aika paljon levyn tasolle.
Siis Dance With The Dragon biisin kautta tutustuin Dark Sarahiin
ja miu mielestä se biisi on vaa nerokas ja aivan mahtava
eli tämä bändi meinaa valitettavasti jäädä yhen hitin ihmeeks.
Heidillä on muuten hyvä ääni, mut vertailen aika paljon Tarjaan tässä vaiheessa,
ku Tarjalla on äänessä jotai mitä Heidillä taas ei ole
ja se jättää miu mielestä Heidin äänen kylmäks ja ontoks.
(Vaikka moni on sanonu et Tarjan ääni o kylmä ja ontto!)
JP:stä ei oo mitää pahaa mainittavaa, koska sillä herralla on kuitenki niin paljon lavakokemusta
ja karismaa, plus ääntä et no doubt miks pöksyt kostuu eiku-
Keikan päätteeksi sain Dark Sarahin settilistan basistilta.
Sonatan aloitus oli hämmentävä, ku introna soi Orphée Aux Enfers teoksen tunnetuin osa,
joo piti vähä ettiä kappaleen nimeä, onneks kyseinen kappale on miu synassa opetuskappaleena,
nii oli helppo löytää. :'D
Intron jälkeen teki mieli heittää sarvet helvettiin, koska Shitload Of Money pärähti soimaan!
Iha pikkasen siisti ylläri :O ♥
Tonylla oli vähä äänen kanssa ongelmia, ilmoitti myös itsekin siitä et on vähä ääni muroina,
kyl keikan aikana rupes ääni paranemaan.
Paid In Full, meh ja Black Sheep semmone hauska lisä, sit päästiin Fullmoonia laulamaan karaokena.
Sit tuli viiden biisin putki, nämä biisit ovat siis sidoksissa toisiinsa
ja se teki tästä keikasta erikoisen ja erilaisen.
Sitä se kyl oli ku ekana The End Of This Chapter Silence levyltä,
perään loppubiisinä tunnettu
Don't Say A Word (hämmentävää),
seuraavaksi biisi jonka oon tyylii kuullu sata vuotta sitte livenä: Caleb
ja toinen samanlainen: Juliet
Caleb biisistä olin aika sillei: "Omgomgomgomg!"
Seuraava olikin uudelta levyltä joten en tunnistanut plus kaks erilaista White Pearl Black Oceans kipaletta.
Oli muuten aika erikoinen encore, kun Dark Sarahin jäsenet viuhahtaa lavalla
yllä mainitun intron tahtiin. :'D
Nii ja tosiaan tämä kuuleman oli Henkan tuhannes keikka!
Hyvä sinä!




Encoressa oli vain Tallulah, The Wolves Die Young
ja aika lamena lopetuksena Life
*facepalm*
Ois ollu ees The Cage tai Wolf&Raven
Vodka tuli outrona niin ku aina ennenkin ja Eliakselta sain plekun jälleen kerran.
Keikan jälkeen äkkiä ulos, koska oli iha helvetin kuuma
ja kiroilin siinä sit mitenkä oli onnistunu taas valitsee vaatteensa niin pieleen
plus korvaa painanu sarvipanta ei helpottanu tuskaani.
Ulkona odottelin sit tuttuani et pääsisin hänen kyydillä kotio
ja siinä odotellessa ehin vaihtamaa sanasen Annan ja Roosan kanssa.
Joku ohikävelevä hemmo heitti kehut miu sarvistakin tällei illan piristykseks. :)

Se mikä teki tästä keikasta todella hyvän oli Dark Sarahin lisäks,
Sonatan freesimpi settilista,
oikeesti oli mukava saada vaihtelua siihe iänikuiseen samaan settilistaan.
Vaikka siel pari radiohittiä oliki mukana,
mut oli enemmä kappaleita joista saa viel sävärit näi monien vuosien tauon jälkeen.
Viel kerran onneks lähin keikalle!
Tosiaan seuraava keikka jossa näen JP:n myöskin
on Powerless Trion keikka Paviljongissa tällä viikolla.

Dark Sarahin settlista





















Sonata Arctican Settilista

Shitload of Money
Paid in Full
Black Sheep
FullMoon
The End of This Chapter
Don't Say a Word
Caleb
Juliet
Till Death's Done Us Apart
White Pearl, Black Oceans...
White Pearl, Black Oceans, Pt. II: "By the Grace of the Ocean"
Tallulah
The Wolves Die Young
Life































































































Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.